30 miljoonaa euroa kasvurahoitusta – johtava sähköautojen latausalustayritys Virta vauhdittaa globaalia siirtymistä kestävään liikkumiseen

Huhtikuussa 2021 päättyneen Virran (Liikennevirta Oy) rahoituskierroksen johtava sijoittaja on Jolt Capital. Muut uudet sijoittajat ovat singaporelainen Vertex Growth sekä kotimainen Tesi.

Kasvuyhtiö* Virta on kerännyt 30 miljoonan euron rahoituskierroksen. Huhtikuussa 2021 päättyneen kierroksen johtava sijoittaja Jolt Capital on eurooppalaisten B2B-teknologiayritysten kasvattamiseen keskittynyt sijoitusyhtiö. Singaporelaiselle Vertex Growthille Virta on ensimmäinen sijoitus Eurooppaan. Kotimaasta mukaan tuli Tesi.  

Kierrokseen osallistuivat myös kaikki Virran nykyiset sijoittajat. Rahoituskierroksen ensimmäinen erä suljettiin huhtikuussa 2020, jolloin Virtaan sijoitti johtava japanilainen öljy- ja energiayhtiö ENEOS.

Virran alustan avulla eri alojen, kuten esimerkiksi kaupan, teollisuuden ja kiinteistöalan toimijat voivat laajentaa liiketoimintaansa sähköautojen lataukseen. Virta tarjoaa ratkaisun latauspalveluliiketoiminnan käynnistämiseen, laajentamiseen ja pyörittämiseen joko ensisijaisena liiketoimintana tai lisäpalveluna. Lisäksi sen kautta sähköinen liikenne kyetään integroimaan joustavaksi elementiksi kestävään energiajärjestelmään.

”Erityisesti alussa suomalaisten yhtiöiden usko meihin on ollut tärkeää. Hyvä yhteistyö kumppaneiden kanssa on mahdollistanut globaaliin mittakaavaan kasvavan palvelun kehityksen. Keskitymme jatkossakin kasvuun yhdessä alansa johtavien toimijoiden kanssa kaikilla markkina-alueilla”, sanoo Virran toimitusjohtaja Jussi Palola.

Kierroksen johtava sijoittaja Jolt Capital on keskittynyt kasvattamaan uusia käänteentekeviä teknologioita.

“Jolt Capital on innoissaan voidessaan tukea Virran kasvun seuraavaa vaihetta. Nopeassa kasvussa olevat sähköautojen markkinat ovat hyvin dynaamiset ja Virta on vakuuttanut meidät toiminnallaan ja innovatiivisuudellaan. Olemme varmoja, että Virrasta tulee johtava sähköautojen latausalusta niin Euroopassa kuin Aasiassakin”, sanoo Laurent Samama, Jolt Capitalin partneri.

Virran alustalla toimivat latausverkostot muodostavat jo Euroopan suurimpiin kuuluvan latausekosysteemin. Virran alustalla toimii tällä hetkellä lähes 1000 yritysasiakasta yli 30 maassa. Pelkästään Euroopassa yli 30 000 sähköauton latauspistettä on kytketty Virran alustaan. 

”Yhdessä sijoittajiemme kanssa vauhditamme laajaa siirtymistä kohti kestävää liikennettä myös uusilla markkina-alueilla tarjoamalla merkittäville teollisille kumppaneille valmiudet sähköautojen latausliiketoimintaan”, sanoo Palola.

Singaporelainen Vertex Growth näkee sähköautojen globaalien markkinoiden olevan voimakkaassa myötätuulessa, kun päättäjät pyrkivät edistämään sähköautojen käyttöönottoa ja parantamaan kuluttajien tietoisuutta ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä.

”Kilpailijoista erottuvan digitaalisen alustan rakentaneella Virralla on hyvät valmiudet vastata yritysten tarpeisiin, kun nämä perustavat ja kasvattavat sähköautojen latausverkostojaan ja asiakaskantojaan. Virta on Vertex Growthin ensimmäinen Eurooppaan kohdistunut investointi. On hienoa olla mukana tukemassa Virtaa ja toimia kumppanina yhtiön hakiessa kasvua Aasiasta”, Vertex Growthin toimitusjohtaja TAM Hock Chuan sanoo.

Tesi sijoittaa yrityksiin, jotka ovat ratkaisemassa globaaleja haasteita kestävällä tavalla. Tesi pyrkii edistämään uudistuvaa talouskasvua. Virta istuu tähän ajatteluun hyvin, sillä yhtiö parantaa energiatehokkuutta ja lisää uusiutuvan energian käyttöä.

”Virran ainutlaatuinen ratkaisu sähköautojen lataukseen ja sähköverkon tasapainottamiseen V2G-teknologialla vie yhtiön aivan liikenteen digitalisaation ja sähköistämisen megatrendien ytimeen. Sijoittamalla Virtaan haluamme kiihdyttää yhtiön kasvua ja lisätä sen vaikuttavuutta hiilidioksidipäästöjen vähentäjänä”, Tesin kestävien sijoitusten johtaja Heli Kerminen sanoo.

Sähköautot voivat tukea energiajärjestelmää vehicle-to-grid (V2G) ja muilla kysyntäjoustoteknologioilla, mikä mahdollistaa uusiutuvan energian entistä laajamittaisemman käytön. Virta on johtavia toimijoita V2G- ja energia-alustateknologioiden kaupallistamisessa.

Virran sijoittajina jatkavat ja kierrokselle osallistuivat myös Helen Ventures, E.ON Drive Infrastructure GmbH (Saksa), Lahti Energia Oy, Vantaan Energia Oy, Tammisaaren Energia Oy, Oy Herrfors Ab, Kotkan Energia Oy ja Imatran Seudun Sähkö Oy. 

Lähde: STT Info

Trackbacks & Pings

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.