Lohjan muuttunut palvelurakenne
Lohjan keskusta on uudistanut ilmettään raikkaammaksi. Kauppakeskus Lohen innoittamana julkisivuja on remontoitu siistimmiksi. Keskustasta löytyy kaikki tarvittava, mutta vaihtelunhaluinen voi suunnata pääkaupunkiseudulle jättimäisiin kauppakeskuksiin hakemaan kaipaamaansa vaihtelua. Tunnin juna-ratahanke toisi pääkaupunkiseudun liike- ja palveluvalikoiman ajallisesti lähemmäksi. Myös lisää kaivattuja työpaikkoja löytyisi järkevän ja helppokulkuisen työmatkan päästä. Lohja on sopivan pieni kaupunki, jota uusi kauppakeskus täydentää sopivasti. Moni on odottanut Sokoksen paluuta, ja Lohen myötä moni muukin toive toteutui.
Samalla kun Lohja kehittyy ja etsii kasvulle reittejä, kehittyy ja kasvaa lohjalaisille saatavilla olevat netin pelimahdollisuudet. Suomalaisille on tarjolla kymmeniä uusia pelipaikkoja, jonne julkaistaan viikoittain uusia pelejä joihin pelistudiot ovat luvanneet 2020 tuottaa myös uusia pelillisiä innovaatioita. Parhaat uudet kasinot Suomessa, klikkaa tästä.
Lohjan Lohi
Lohjan keskustaan rakennettu uusi kauppakeskus tarjoaa monipuolisen valikoiman palveluita niin arjen perusasiointiin kuin muotiin, hemmotteluun ja kauneudenhoitoon. Uudenkarhea Lohi on muuttanut keskustan ilmettä huomattavasti parempaan suuntaan. Myös ympäristötekijät ovat saaneet huomiota, ja kauppakeskukselle onkin myönnetty Gold-tason Leed-ympäristösertifikaatti. Helposti saavutettavissa ja hahmotettavissa oleva selkeä kauppakeskus on juuri oikean kokoinen Lohjan keskustaan. Kauppakeskuksen 15 myymälää ja 4 ravintolaa houkuttelevat asiakkaita myös lähikunnista. Pohjakerroksessa sijaitsevat parkkipaikat helpottavat nopeaa asiointia. Pysäköintihalli on selkeä, eikä suurten kauppakeskusten sokkeloisista ajoreiteistä tarvitse olla huolissaan. Kaupungin asemakaavan määrittelemä rakennuksen kaareva julkisivu luo modernia ilmettä. Rakennus onkin tyylikäs jokaiseen ilmansuuntaan, joten sen jokainen julkisivu toimii hyvin pääjulkisivuna. Rakennuksen huoltoon ja teknisiin tiloihin liittyvät rakenteet eivät juurikaan erotu julkisivusta.
Helsingin Redi
Helsingin Kalasatamasta puolestaan löytyy uudehko kauppakeskus Redi, josta löytyy lukematon määrä kauppoja ja ravintoloita sekä elämyksiä ja viihdettä. Monipuolisia palveluita löytyy hyvinvoinnista kauneuteen. Redissä on yli 170 liikettä. Voisi kuvitella, että jos jotain ei sieltä löydy, ei sitä oikeasti tarvitse. Rediin pääsee helposti niin autolla, metrolla bussilla tai halutessaan sinne voi vaikkapa pyöräillä sopivan matkan päästä. Jos ostoksilla kiertely ei innosta, voi halutessaan hakea vaihtelua elokuvista, kuntosalista tai kahviloista. Redissä järjestetään myös erilaisia tapahtumia. Leedin platinatason sertifikaatti kertoo energia-, materiaali- ja vesitehokkuuteen panostamisesta sekä sisäympäristön korkeasta tasosta. Jätteet lajitellaan ja kauppakeskuksen katolta löytyy puistoalue, joka puolestaan hyödyntää sadevettä kukkien kastelussa. Rohkea voi mennä kokeilemaan liitelyä tuulitunnelissa.
Mall of Tripla
Helsingin Pasilasta löytyy Mall of Tripla -kauppakeskus. Pohjoismaiden suurin kauppakeskus levittyy kolmen korttelin alueelle, josta se on myös saanut nimensä. Pasilan rautatieasema on olennainen osa kauppakeskusta. Kauppakeskuksen viereen rakennetaan hotellin lisäksi asuntoja ja toimistotilaa. Triplasta löytyy hurjat 250 liikettä. Shoppailuun kyllästynyt voi mennä Surf-houseen nauttimaan kesästä ympäri vuoden. Palmupuut ja rantaravintolat tarjoavat kesäiset puitteet. Myös surffaus aalloilla onnistuu aaltokoneiden luomilla aalloilla. Kehärataa pitkin pääsee lentokentälle. Hartwall Areena ja Helsingin messukeskus takaavat merkittävän roolin suurtapahtumissa. Myös Triplan suunnittelussa on painotettu ympäristöystävällisyyttä ja energiatehokkuutta. Triplaan pääse helposti sekä omalla autolla että julkisilla kulkuvälineillä. Myös kävelijät ja pyöräilijät on huomioitu turvallisilla reittivaihtoehdoilla.
Tunnin juna
Tunnin junalla tarkoitetaan suunnitteilla olevaa nopeaa junayhteyttä Turun ja Helsingin välillä. Yhteyttä varten rakennettava uusi oikorata kulkee Espoosta Lohjan kautta Saloon ja sieltä Turkuun. Myös Espoon kaupunkirata, Salo-Turku kaksoisraide ja Turun ratapiha-alueiden parantaminen kuuluvat nopean yhteyden suunnitelmiin. Matka-aika lyhenisi nykyisestä yli puolella tunnilla. Siinä vaiheessa, kun raideliikenteen kalusto saadaan vastaamaan uuden radan tuomaa maksiminopeutta, lyhenee matka-aika lähes tunnilla. Pääteasemien välinen etäisyys arvioidaan olevan noin 75 minuuttia. Turun Kupittaalta pääsee Helsingin Pasilaan tunnissa. Työmatkalainen, joka kulkee päivittäin junalla Turku-Helsinki väliä voi säästää matkaan kuluvaa aikaa vuodessa jopa kaksi viikkoa. Nopea yhteys laajentaa ihmisten työssäkäyntialuetta ja työpaikkojen löytyminen helpottuu. Nopea junayhteys myös vähentää päivittäisen autoilun tarvetta. Sekä luonto että lompakko kiittävät.
[…] on ollut tärkeää. Hyvä yhteistyö kumppaneiden kanssa on mahdollistanut globaaliin mittakaavaan kasvavan palvelun kehityksen. Keskitymme jatkossakin kasvuun yhdessä alansa johtavien toimijoiden kanssa kaikilla […]