Yksityissijoittajien osakekauppa lokakuussa: Tuntuvia osakeostoja vahvojen Q3-tulosten ja lisääntyneen varovaisuuden markkinassa

Lokakuussa Nordnetin suomalaisasiakkaat netto-ostivat kotimaisia osakkeita arvo-osuustileille 60 miljoonalla eurolla ja osakesäästötileille 30 miljoonalla eurolla. Myös ulkomaisia osakkeita lisättiin 55 miljoonalla eurolla. Osa yksityissijoittajista kuitenkin kasvatti varovaisuutta ja lykkäsi sijoituspäätöksiä.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto väheni vuodentakaisesta lokakuusta 3,9 prosenttia. Kaupankäynti laski syyskuun euromääräisestä aktiviteetista 14,5 prosenttia. Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät vähenivät 1,4 prosenttia. Pörssin kappalemääräinen kaupankäynti väheni myös viime kuuhun nähden 5,0 prosenttia.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola) kautta kauppoja toteutettiin euromääräisesti 10,7 prosenttia viime vuoden lokakuuta vähemmän. Kauppamäärissä yksityissijoittajien aktiviteetti hiipui syyskuusta 11,9 prosenttia Nordnetin ollessa edelleen yksityissijoittajien suurin online-välittäjä 10,1 prosentin osuudellaan kauppojen kappalemäärästä.

Tuntuvia osakeostoja ja lisääntynyttä varovaisuutta

  • Syyskuun kurssinotkahduksen jälkeen lokakuussa nähtiin pääsääntöisesti elpyvää kurssikehitystä aina kuukauden viimeiselle viikolle asti. Helsingin pörssin lokakuu päättyi indeksitasolla liki samalle tasolle mistä se alkoi. Kaupankäynti muodostuikin varovaisemmaksi kuin tuloskuukaudelta olisi voinut odottaa, kun vahvatkaan osavuositulokset eivät riittäneet piristämään pörssiä indeksitasolla. Todennäköisesti lisääntynyt varovaisuus liittyy myös otsikoissa pysyneisiin huoliin Kiinan talouskasvun kestävyydestä, jota useat kotimaiset pörssiyhtiötkin kommentoivat tuoreissa osavuosikatsauksissaan maltilla, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
  • Osakekauppaa käyneiden Nordnetin suomalaisasiakkaiden johtopäätös tuloskaudesta osoittautui kuitenkin erittäin selväksi: kotimaisia osakkeita ostettiin tuntuvasti lisää 90 miljoonalla ja ulkomaisia osakkeita 55 miljoonalla eurolla. Arvo-osuustileille ostettiin osakkeita lisää lokakuussa enemmän kuin niille ostettiin lisää tammi-syyskuussa yhteensä, jatkaa Tuppurainen.

Konetta ostettiin dipistä, Inderesistä kotiutettiin pikavoittoja

  • Suomalaiset yksityissijoittajat ovat jo kauan liittäneet Koneeseen laatuyhtiön leiman. Koneelle tärkeän Kiinan kiinteistösektorin epävarmuuksien painamana yhtiön osakekurssi houkutteli sijoittajakansaa ostoksille. Yhtiö oli 11 miljoonan euron netto-ostoin poikkeuksellisesti kuukauden lisätyin kotimainen osake Nordnetin suomalaisasiakkaiden salkuissa, sanoo Tuppurainen.
     
  • Inderesin osakekurssi loikkasi heti pörssikaupan avauksesta. Pikavoittojen kotiuttaminen kiinnosti laajaa joukkoa, sillä kuukauden aikana Inderesin osakkeilla kauppaa käyneistä Nordnetin suomalaisasiakkaista 84 prosenttia toteutti myyntitoimeksiannon, taustoittaa Tuppurainen.

Listautumismarkkina kiinnostaa yksityissijoittajia ennätyksellisesti

  • Yksityissijoittajat ovat osallistuneet tänä vuonna listautumisiin erittäin aktiivisesti. Lokakuussa kiinnostusta riitti myös ulkomaiseen Volvo Carsiin, jonka listautumisessa Tukholman pörssiin Nordnet toimi yksinoikeudella yleisöannin merkintäpaikkana. Yhtiön osake sai Nordnetissä yli 16 000 suomalaista omistajaa nousten tilimäärällä mitattuna omistetuimmaksi kansainväliseksi osakkeeksi ohi Norwegianin, Applen ja Teslan, toteaa Tuppurainen.

Odotuksissa vilkastuva loppuvuosi

  • Uusasiakasvirta ja kaupankäynti piristyvät yleensä tähän aikaan vuodesta. Odotan näin käyvän tänäkin vuonna pörssiyhtiöiden vahvojen tulosten tukiessa osinko-odotuksia, arvioi Tuppurainen.

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola)

Lokakuu 2021Lokakuu 2020Muutos ed.Syyskuu 2021Muutos ed.
VälittäjäVaihto (EUR)%Vaihto (EUR)vuoteenVaihto (EUR)kuukauteen
Nordnet1 552 228 3476,341 507 046 700      +3,0 %1 616 720 226     -4,0 %
Danske Bank587 456 3902,40473 546 329    +24,1 %770 965 410   -23,8 %
Nordea1 326 338 6715,411 211 278 260      +9,5 %1 474 822 955   -10,1 %
Pohjola287 957 262  1,18541 039 884     -46,8 %368 844 517   -21,9 %
Yhteensä3 753 980 67015,333 732 911 173      +0,6 %4 231 353 108   -11,3 %
OMXH Vaihto (yhteensä)24 498 206 04010025 484 357 713       -3,9 %28 643 870 913   -14,5 %
Lokakuu 2021      Lokakuu 2020  Muutos ed.  Syyskuu 2021Muutos ed.
VälittäjäKaupat (kpl)%Kaupat (kpl)vuoteenKaupat (kpl)kuukauteen
Nordnet591 92710,14645 715      -8,3 %673 921   -12,2 %
Danske Bank84 5801,4572 412   +16,8 %                 112 049   -24,5 %
Nordea388 3026,65425 458      -8,7 %409 527     -5,2 %
Pohjola115 924  1,99178 353    -35,0 %                 145 100   -20,1 %
Yhteensä1 180 73320,231 321 938    -10,7 %1 340 597   -11,9 %
OMXH Kaupat (yhteensä)            5 835 4201005 918 126      -1,4 %             6 139 864     -5,0 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – lokakuu 2021

Ostetuimmat osakkeetMyydyimmät osakkeet
YhtiöNetto-ostoarvo (EUR)YhtiöNettomyyntiarvo (EUR)
Telia             8 411 064Orion B                -3 790 709
Kone             8 168 471Sampo                -2 404 267
Tokmanni             5 517 439YIT                -2 301 414
Kesko B             5 428 646SSAB B                -2 176 985
UPM             5 355 722Metso Outotec                -1 580 146
Konecranes             5 013 268Wärtsilä                -1 186 972
Cargotec             3 750 425Revenio Group                   -972 987
Huhtamäki             3 274 062Sievi Capital                   -910 190
TietoEVRY             2 892 035Musti Group                   -886 147
Finnair             2 425 033Valmet                   -775 187

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

Taulukko 3. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta osakesäästötilillä – lokakuu 2021

Ostetuimmat osakkeetMyydyimmät osakkeet
YhtiöNetto-ostoarvo (EUR)YhtiöNettomyyntiarvo (EUR)
Kone             2 730 142Orion B                 -707 190
Harvia             2 424 117Wärtsilä                 -313 963
Konecranes             2 158 803YIT                 -289 412
Tokmanni             2 122 555LeadDesk                 -244 026
UPM             1 611 356Puuilo                 -243 266
TietoEVRY             1 395 974Musti Group                 -237 863
Nordea             1 355 249SSAB B                 -155 321
Kesko B             1 232 838Marimekko                 -117 329
Tecnotree             1 199 502Sampo                 -108 044
Huhtamäki             1 153 393Sitowise                   -88 663

Lähde: News Cision / Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.