Yksityissijoittajien osakekauppa syyskuussa: ostosuosikkeina Suomesta Nokia ja Wärtsilä, Yhdysvalloista Apple ja Tesla

Suomalaisten yksityissijioittajien kaupankäynti jatkui syyskuussa erittäin vilkkaana edelliskuukausien tavoin. Arvo-osuustileille osakepainoa kasvatettiin Nordnet Suomen kautta 4 miljoonalla eurolla. Osakesäästötileille osakkeita lisättiin selvästi enemmän netto-ostojen yltäessä 13 miljoonaan euroon.

Koko Helsingin pörssin vaihto nousi vuodentakaisesta syyskuusta 26,4 prosenttia. Kaupankäynti vilkastui elokuun euromääräiseen aktiviteettiin verrattuna 36,8 prosenttia. Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 41,6 prosenttia. Pörssin kappalemääräinen kaupankäynti piristyi myös edelliskuuhun nähden 17,2 prosenttia.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola) kautta kauppoja toteutettiin kappalemääräisesti jopa 77,6 prosenttia viime vuoden syyskuuta enemmän. Yksityissijoittajien kappalemääräisessä kaupankäyntitahdissa muodostui kasvua elokuusta 6,8 prosenttia Nordnetin yhä ollessa suurin välittäjä 10,3 prosentin osuudella kauppojen kappalemäärästä.

Pohjaongintaa indeksiä heikommin kehittyneissä osakkeissa

  • Nordnetin kautta osakekauppaa käyvät suomalaiset yksityissijoittajat kevensivät osakkeitaan elokuun kurssinousussa maltillisesti. Syyskuun lievässä kurssilaskussa yksityissijoittajat palasivat maltillisiksi netto-ostajiksi. Nyt ostetaan potentiaalisia käänneyhtiöitä, joiden osakkeet ovat kehittyneet selvästi yleisindeksiä heikommin. Sen sijaan osingonmaksun osalta vakaina pidettyjä osakkeita kevennetään – syyskuun viisi nettomyydyintä arvo-osuustileillä olivat Sampo, Fortum, Telia, UPM-Kymmene ja Kesko, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Nokia ja Wärtsilä ylivoimaisesti netto-ostetuimpia

  • Helsingin pörssin yleisindeksi laski syyskuussa yhden prosentin. Nokian osakekurssi putosi jopa 18 prosenttia. Suomalaiset yksityissijoittajat kasvattivat Nokia-omistuksiaan kurssilaskussa Nordnetin kautta 16 miljoonalla eurolla, kun lasketaan yhteen sekä arvo-osuustilit että osakesäästötilit. Nokia oli pitkästä aikaa kuukauden netto-ostetuin osake, kertoo Tuppurainen.
  • Helsingin pörssin konepajasektorilla on nähty tuntuvia kurssinousuja maaliskuun koronakuopasta. Kone on kohonnut liki 70 prosenttia uuteen kaikkien aikojen kurssiennätykseensä. Cargotecin ja Konecranesin kurssitasot ovat yli kaksinkertaistuneet. Syyskuussa suomalaiset yksityissijoittajat lisäsivät konepajasektorilla panoksiaan Wärtsilälle, jonka osake laski kuukaudessa 6 prosenttia ja on piristynyt toistaiseksi vain 25 prosenttia maaliskuun kurssipohjastaan, analysoi Tuppurainen.

Ulkomaisista pörsseistä lisää Teslaa ja Applea

  • Syyskuun aikana tehtiin Nordnet Suomen kautta Teslan osakkeella toteutuneita toimeksiantoja jopa 75 miljoonalla eurolla. Suomalaisten yksityissijoittajien kansainvälisen tuottohakuisuuden mittakaavasta kertoo se, että Nordnetin suomalaisasiakkaat kävivät euromääräisellä vaihdolla mitattuna Teslaa enemmän kauppaa vain Fortumilla ja Nokialla. Yhdessä Teslan kanssa Apple muodosti sekä kuukauden netto-ostetuimman että vaihdetuimman ulkomaisosakkeen kaksikon. Tällä hetkellä havaitsen sekä lyhyemmän aikavälin tuottojen tavoittelijoiden että pidemmän aikavälin teknologiasalkkujen rakentajien joukkojen kasvavan nopeasti, toteaa Tuppurainen.

Lisätietoja antaa:

Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola)

Syyskuu 2020Syyskuu 2019Muutos ed.Elokuu 2020Muutos ed.
VälittäjäVaihto (EUR)%Vaihto (EUR)vuoteenVaihto (EUR)kuukauteen
Nordnet1 252 207 8004,77697 316 042    +79,6 %1 147 741 309    +9,1 %
Danske Bank639 450 8652,43575 092 992    +11,2 %478 127 532  +33,7 %
Nordea1 282 486 2144,881 256 471 704      +2,1 %1 213 377 489    +5,7 %
Pohjola496 025 658  1,89392 802 221    +26,3 %472 968 435    +4,9 %
Yhteensä3 670 170 53713,892 921 682 959    +25,6 %3 312 214 765  +10,8 %
OMXH Vaihto (yhteensä)26 268 108 06310020 780 142 105    +26,4 %19 197 616 582  +36,8 %
Syyskuu 2020      Syyskuu 2019  Muutos ed.Elokuu 2020Muutos ed.
VälittäjäKaupat (kpl)%Kaupat (kpl)vuoteenKaupat (kpl)kuukauteen
Nordnet545 63910,28238 816  +128,5 %518 069    +5,3 %
Danske Bank75 9131,4383 149       -8,7 %                   66 222  +14,6 %
Nordea403 1727,60234 906    +71,6 %366 909    +9,9 %
Pohjola158 543  2,99109 517    +44,8 %                 156 770    +1,1 %
Yhteensä1 183 26722,30666 388    +77,6 %1 107 970    +6,8 %
OMXH Kaupat (yhteensä)5 306 6601003 747 868    +41,6 %4 526 746  +17,2 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – syyskuu 2020

Ostetuimmat osakkeetMyydyimmät osakkeet
YhtiöNetto-ostoarvo (EUR)YhtiöNettomyyntiarvo (EUR)
Nokia            13 231 333Sampo                -5 186 454
Wärtsilä            10 783 398Fortum                -4 835 233
Nordea              4 000 292Telia                -4 515 107
Valmet              3 072 847UPM-Kymmene                -3 295 359
Kamux              2 645 052Kesko A                -2 675 538
Kemira              2 537 758Nokian Renkaat                -2 182 668
Outokumpu              2 447 234SSAB B                -2 177 330
Finnair              1 914 452Metso Outotec                -2 109 307
Neste              1 834 642Stora Enso R                -1 846 474
TietoEVRY              1 394 808Konecranes                -1 647 237

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

Taulukko 3. Nordnet Suomen 10 ostetuinta osaketta osakesäästötilillä – syyskuu 2020                                                                                                                                                           

Ostetuimmat osakkeet
YhtiöNetto-ostoarvo (EUR)
Wärtsilä              3 823 934
Nokia              2 828 206
Nordea              1 562 978
Kamux              1 535 194
Finnair                 909 809
Valmet                 889 806
Kemira                 648 789
TietoEVRY                 465 221
Fellow Finance                 395 132
Outokumpu                 393 211

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto


Muuta luettavaa muualta

Mitkä olivat DNA:n myydyimmät puhelimet tammikuussa 2022?

Älypuhelin löytyy melkein jokaiselta suomalaiselta aina lapsesta vanhempaan ikäryhmään asti. Markkinoilta löytyy monen valmistajan eri mallisia älypuhelimia. Näihin eri malleihin voit tutustua vaikka dna puhelimet aiheiseen uutiseen.

Trackbacks & Pings

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.