Tutkimus: suomalaiset haluavat luottokortilta ennen kaikkea turvallisuutta

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat luottokortin tuomaa turvallisuutta. Erityisesti nuoret aikuiset kaipaavat luottokortiltaan digitaalisuutta ja lähimaksuominaisuutta. SweepBankin vastikään lanseeraama maksuton Mastercard-luottokortti vastaa kuluttajien toiveisiin.

Syksyllä 2021 lanseerattu mobiilipankkipalvelu SweepBank on hiljattain tuonut markkinoille virtuaalisen, puhelimessa toimivan Mastercard-luottokortin, jonka asiakas saa käyttöönsä vain muutamassa minuutissa. Jo yli 35 000 asiakasta palveleva neopankki tarjoaa kuluttajille turvallisen ja maksuttoman luottokorttivaihtoehdon jopa 60 päivän korottomalla maksuajalla*. Näiden ominaisuuksien tärkeys korostuu myös SweepBankin teettämässä kyselytutkimuksessa, jossa selvitettiin suomalaisten kuluttajien suhtautumista luottokorttiin sekä luotto-ominaisuuden käyttötapoja.

44 % kyselyyn vastanneista luottokortin haltijoista kertoo ottaneensa luottokortin käyttöönsä sen tuoman turvallisuuden takia. Luottokortin koetaan tuovan turvaa esimerkiksi huijaus- ja konkurssitilanteissa. Tutkimuksen mukaan muita merkittäviä syitä luottokortin hankintaan ovat esimerkiksi matkustaminen (37 %) ja joustoa arkeen tuova maksuaika (35 %). SweepBankin ilmaisen ostoturvan ansiosta kuluttaja on turvassa tietyiltä luvattomilta maksutapahtumilta, ja ostosten takaisinmaksuaika on jopa 60 päivää. 

Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin myös listaamaan luottokortin tärkeimmät ominaisuudet. Kärkeen nousivat turvallisuus (52 %), laajat käyttömahdollisuudet ostoissa ja maksuissa ympäri maailman (45 %), luotettavuus (40 %) sekä edullisuus ja kuukausimaksuttomuus (39 %).

Valtaosan (70 %) mielestä unelmien luottokortti on ennen kaikkea maksuton. SweepBankin Mastercard-luottokortti on tässä tapauksessa hyvä vaihtoehto, sillä siinä ei ole lainkaan piilokuluja eikä kuukausimaksuja. Turvallisuus on myös yksi unelmien luottokortin tärkeimmistä ominaisuuksista, sillä 41 % suomalaisista kertoo valitsevansa ostoturvan ostamilleen tuotteille. Digitaalisuus ja käyttöliittymän personointimahdollisuudet korostuvat eritoten nuorten aikuisten keskuudessa. Kyselyyn vastanneista 22–29-vuotiaista joka neljäs arvostaa digitaalista korttia ja lähimaksuominaisuutta.

Luottokortti on tärkeä matkakumppani

Suomalaisista luottokortin haltijoista 79 % tekee verkko-ostoksia luotolla. Matkustamiseen liittyvät varaukset, kuten lennot ja hotellit, nousevat tutkimuksessa selkeästi yleisimmiksi luottokortilla tehtäviksi nettiostoksiksi (62 %). Kyselyyn vastanneista 30–39-vuotiaista jopa 74 % tekee luottokortilla matkustamiseen liittyviä verkko-ostoksia.

Helppoutta ja turvaa tuova luottokortti on matkailijalle monin puolin tärkeä matkakumppani: 37 % kyselyyn vastanneista luottokortin haltijoista kertoo hankkineensa luottokortin juuri matkustelun takia ja laajat käyttömahdollisuudet ympäri maailman nousevat heti turvallisuuden jälkeen luottokortin toiseksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi. SweepBankin luottokortti toimii jopa 210 maassa ympäri maailmaa.

Vaikka valtaosa (70 %) uskoo käyttävänsä luottokorttia tulevaisuudessa saman verran kuin tällä hetkellä, antaa tutkimus viitteitä siitä, että luottokortin käyttöaste voisi olla kasvamassa. 15 % uskoo aikovansa käyttää luottokorttia tulevaisuudessa jonkin verran enemmän tai selvästi enemmän kuin nyt.

Kyselytutkimuksen toteutti helmikuussa 2022 YouGov Finland, ja siihen vastasi 1 000 vähintään 22-vuotiasta suomalaista.

Viihdettä työn ohessa

Verkostot ovat kaikessa elämänpiirissä tärkeitä – mutta entä verkoston palvelut, ja nimenomaan digitaalisen verkon? Me ostamme ja tilaamme entistä enemmän tuotteita ja palveluita digitaalisesti, ja digitaalinen pelaaminenkin on kasvanut jo viimeiset 40 vuotta siten, että pelaaminen on hyväksyttyä nykyään kaikissa ikäryhmissä. Jos sinä olet kiinnostunut rahapelaamisesta, katso suomi-kasinot.com sivuston tarjoukset uusille pelaajille. Muista kuitenkin, että kasinopelaaminen on viihteeksi tarkoitettu ajanviete.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.